Taustalla
Pelin teemat lähtivät muhimaan joitain vuosia sitten Mirkan päässä ajatuksesta “mitä jos järjestäisin Life Beyond pelin, jonka loppu ei olisi surullinen?” Syntyi idea avaruushaltioiden ja umbriittien kohtaamisesta, maagisesta pelistä jossa ei tarvitsisi miettiä vajoamiseen liittyviä synkkiä teemoja.
Tämän jälkeen idea on muuttanut muotoaan ja kehittynyt, ja mukaan on tullut myös vakavia aiheita, joiden ympärille pelin konfliktit ja draama muodostuvat. Suunnittelu kuitenkin tähtää siihen, että pelilaudalla ei missään vaiheessa ole maailman tuhoutuminen, sekä erityisesti siihen, että pelin loppu tuntuisi haikean onnelliselta.
Olemassaolevaa Life Beyondin lorea peli mukailee parhaansa mukaan, mutta myös taiteellisia vapauksia on otettu erityisesti umbriittien pelattavuutta suunnitellessa. Siinä missä sarjan muut pelit ovat yleensä pyörineet vallan, kontrollin, kauhun ja menetyksen teemoissa, pyrkii Kuunsilta ottamaan positiivisemman, jopa hieman humoristisen otteen Life Beyondin tulkinnassa - sydänsuruja, draamaa ja suuria tunteita unohtamatta.
Pelin tekijätiimi koostuu monimuotoisesta ryhmästä niin uusia kuin vanhojakin tekijöitä: osa meistä on järjestänyt larppeja jo yli vuosikymmenen, kun taas osalla on takana vasta muutama pelattu peli. Toivomme, että pelin tulee kokemaan yhtä laaja skaala erilaisia pelaajia.
Peli-ideasta pääjärjestäjän sanoin
Pelin alkuperäinen idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan heittää joukko Maahan jumiin jääneitä haltioita samaan paikkaan umbriittien kanssa - ihan vaan siksi, että ne oli konsepteina kiinnostavia ryhmiä, joita ei oltu vielä LiBessä kovin paljon käsitelty. Yhteisöt, menetys, toivo ja oman paikan löytyminen on teemoja, jotka mua kiinnostaa, ja ne ehkä näkyy myös pelin designissa.
Halusin pelin, jonka teemoina ei olisi valta, selkäänpuukotus ja maailmanloput, ja joka voisi päättyä onnellisesti. Hahmoryhmien yksi tärkeä pointti olikin se, että suurin osa hahmoista ei ole kokenut Life Beyond loren masentavinta teemaa, eli vajoamista. Halusin myös siirtyä pois eksiittien politiikasta ja tehdä enemmän ihmissuhteita painottavan pelin, joka kuitenkin näyttäisi yhä LiBeltä. Etenkin perinteinen "Valaistuneet vastaan Separatistit" asetelma tuntui käytetyltä, ja ryhmien designissa onkin kiinnitetty huomiota siihen, että ne eivät suoraan muistuta jompaa kumpaa niistä. Myös kaikki mahdolliset jatkohahmot karsittiin pois, jotta peli voisi alkaa puhtaalta pöydältä.
Kun ajatus pelistä syntyi, ideana oli että se kertoisi ryhmien arjesta keskenään, mutta ensikohtaaminen oli kuitenkin draamallisesti mielenkiintoisempi paikka aloittaa. Idea juhlista, joita hovi on järjestämässä, syntyi myös vasta melko hiljattain, yhdessä muun tiimin kanssa. Myös ihan käytännön puoli on muuttunut: peli tehdään suunniteltua pienemmällä budjetilla ja pienemmässä pelipaikassa. Ollaan tilanteessa, jossa moni ei koronan takia ole pelannut pitkään aikaan, ja LiBettäjien nykyisen ikäjakauman takia pelaajat eivät välttämättä myöskään tunne toisiaan ollenkaan. Tästä syystä esimerkiksi alun workshoppeihin, tutustumiseen ja debriefiin on varattu normaalia enemmän aikaa.
Paljon on siis muuttunut siitä, mitä idea joskus kolme vuotta sitten oli, mutta paljon on myös pysynyt samana. Tiimi on tuonut paljon lisää ideoita, ja peli on ehdottomasti Life Beyondin näköinen - vaikkakin ehkä aika queer-taiteilija-hippiversio siitä.
Tervetuloa mukaan Life Beyond: Kuunsiltaan!
Ota yhteyttäTiimiin saat yhteyden sähköpostilla (enterlifebeyond@gmail.com)
Voit olla yhteydessä myös suoraan pääjärjestäjään laittamalla viestiä osoitteeseen mirka.muratti@gmail.com tai yksityisviestiä Discordissa Darayka#2141
Tiimin esittely
Tiimin esittelyä päivitetään projektin edetessä!
- Ydintiimi:
- Pääjärjestäjä: Mirka Oinonen
- Projektimanageri: Severi Boesen
- Käytännön vastaava: Mila Korhonen
- Tarpeistovastaava: Jenny Patamäki
- Hahmoryhmävastaava, Keijuhovi: Sara Taskila
- Hahmoryhmävastaava, Haltiat: Jaakko Rinne Hahmonkirjoitus, keijuhovi:
- Aino Taskinen
- Miikka Virtanen
- Mila Korhonen
- Mirka Oinonen
- Nea Mikkonen Hahmonkirjoitus, Haltiat:
- Eelis Simonen
- Elsiina Tiikkainen
- Tuuli Korppinen